Tiedekahvila


Go to content

KH-Catering

Tieteiden talon Tiedekahvila
Tieteelliset seurat saivat 1990-luvun lopussa Kirkkokatu 6:n tontilla sijaitsevan koulurakennuksena toimineen talon kokoustiloikseen.Vuoden 1997 syksystä lähtien Tieteiden talon yhteydessä on toiminut KH-Catering Oy:n omistama yksityisyritys Tiedekahvila, josta pullan ja kahvin ohella saa päivittäin vaihtuvaa lounasta. Lisäksi kahvila huolehtii talossa järjestettävien tilaisuuksien tarjoiluista.

Tiedekahvilan toiminta-ajatuksena on ollut alusta asti palvella talossa järjestettäviä tilaisuuksia joustavasti aamuvarhaisesta iltamyöhään. Tiedekahvila luo viihtyisän lounas- ja kahvitunnelman talon kokoustiloihin, järjestää kaikki tilaisuuksien ruoka- ja juomapalvelut sekä toteuttaa talon asiakkaan toivomuksia.
Tiedekahvilan ahkera ja tehtävälleen omistautunut toimitusjohtaja
Hanna Kuosmanen kertoo: Asiakaskeskeisyys on tärkein lähtökohta toiminnallemme, mistä syystä valmistamme Tiedekahvilan tuotteet parhaista raaka-aineista. Tiedekahvilan kannattavuus perustuu uudistumiskykyyn ja sen vuoksi pyrimme koko ajan olemaan ajan tasalla ravitsemustoiminnassa. Uudistumiskyvyllä kykenemme luomaan uusia tuotteita koska kuuntelemme asiakkaamme toivomuksia. KH-Catering Oy:n suosio on vain kasvanut vuodesta toiseen myös perustoiminnan ulkopuolelle.

Tiedekahvila | KH-Catering | Kahvilan hinnat | Lounaslista | Kokoustarjoilu | Viinilista | Cafegalleria | Tieteiden talon tilat | Ota yhteyttä | Site Map


Back to content | Back to main menu